12.09.2023

Kärpät on kiinnittänyt uudeksi urheilujohtajakseen Mikko Myllykosken, joka aloittaa virallisesti tehtävässä 1. lokakuuta.  Nimi on oululaiskannattajille tuttu jo entuudestaan, sillä mies pelasi Kärpissä vuosina 2001-2004. Puolustaja kuului seurahistorian toisen Suomen mestaruuden saavuttaneen joukkueen kapteenistoon.

Viimeisen neljän vuoden ajan Myllykoski, 51, on toiminut pelaaja-agenttina. Pelaajauransa jälkeen hän on työskennellyt Veikkauksella urheilumarkkinoinnissa ja työhistoriaa löytyy myös myynnin parista. Uuden urheilujohtajan rekrytointiprosessi on ollut yksi kesän kuumimpia puheenaiheita, mitä tulee Oulun Kärppiin. Myllykoski kertoo olevansa hyvin otettu siitä, että tuli valituksi kyseiseen pestiin.

”Tuntuu erittäin hyvältä. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin täällä Oulussa syksyllä 2023 aloittamassa urheilujohtajan tehtäviä.”

Miehellä on pelivuosiltaan paljon lämpimiä muistoja Oulusta.

”Ne olivat oman pelaajaurani parhaat vuodet. Etenkin se toinen kauteni täällä oli tuloksellisestikin älyttömän hyvä. Silloinen puolustajaparini Lasse Kukkonen voitti tuolloin Liigan tehopörssin, ja olin heti siinä kintereillä. Keväällä 2004 voitettu mestaruus oli se oman kiekkourani kohokohta.”

Tuore urheilujohtaja oli jo kiekkourallaan valmentajan luottopelaaja, ja luottamuksen arvoinen hän haluaa olla myös nykyisessä toimenkuvassaan. Myllykoski kertoo olevansa hyvin sosiaalinen ja diplomaattinen sekä tuovansa mukanaan sopivaa rauhallisuutta tekemiseen. Vuodet juniorijääkiekon parissa ovat terävöittäneet miehen ajatusta siitä, mihin hän haluaa olla osaltaan vaikuttamassa.

”Tavoitteena on, että asiat ja puitteet saataisiin Oulussa niin hyviksi, ettei täältä tarvitsisi lähteä minnekään, ja voitaisiin jatkossakin olla se puolen Suomen joukkue, joka pärjää vuodesta toiseen. Omalla kokemuksellani ja näkemykselläni haluan olla johtamassa ja kehittämässä Kärppien huippu-urheilua.”

Kysyttäessä, minkälaisen kaverin Kärpät saa Myllykosken myötä osaksi organisaatiotaan, mies siteeraa entistä valmentajaansa. 

”Kävin aikanaan Hämeenlinnassa pelaamassa yhden pelin try-outilla ennen kuin minut sitten palkattiin sinne, ja kun valmentaja Hannu Jortikalta kysyttiin pelin jälkeen, että ”mites tuo Myllykoski?”, niin Jortikka tokaisi vain: ”Mikäs siinä, iloinen karjalaispoika.”