29.10.2020

Kolme pelaajaa Kärpistä sai kutsun edustamaan maatansa 5. – 8.10. pelattavassa Karjala-turnauksessa. Otto Karviselle kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän saa pukea leijonapaidan ylleen A-maajoukkueessa.

Aiemmin tällä viikolla julkistettiin U18- ja U20-maajoukkueiden kokoonpanot tuleviin harjoitusotteluihin. Kärpät oli mukavasti edustettuna molemmissa ikäluokissa.

Tänään julkistettiin Leijonien joukkue Karjala-turnaukseen. Kärpistä mukana ovat viime kaudella maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Mikko Niemelä, sekä ensimmäistä kertaa A-maajoukkueen mukaan kutsuttu Otto Karvinen. Karvisen mukaan olosuhteet Oulussa ovat mahdollistaneet kehityksen maajoukkuepelaajaksi.

Makee juttu, siistiä päästä vetämään sinne. Puitteet täällä ovat mahdollistaneet kehityksen, ja sitä kautta tällaiset siistit jutut ovat mahdollisia. Tämä yhteisö on jeesannut siihen paljon. Koko ajan on menty tasaisesti eteenpäin.

Leijonien mukaan lähtee myös Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner.

Tšekin maajoukkueen kokoonpano Karjala-turnaukseen julkistettiin tänään aamupäivällä. Kymmenen Liiga-pelaaja sisältävästä joukkueesta löytyy Kärppien Radek Koblizek, joka teki debyyttinsä miesten maajoukkueessa toissakaudella. Mukana on myös viime kaudella Kärppiä edustanut Jakub Krejcik. 

Karjala-turnaus pelataan Helsingissä 5.-8.10. Leijonien kokoonpanon löydät tästä.