05.09.2022

Puolustaja Jaakko Niskala siirtyy lainalle Liiga-seura HPK:hon. Laina on voimassa 19.10. saakka, mutta Kärpillä on oikeus tarvittaessa kutsua Niskala takaisin joukkueen palvelukseen jo aiemmin.

Niskala, 23, aloitti harjoituspelikautensa Mestis-joukkue Kokkolan Hermeksessä. Tänään maanantaina puolustaja kuitenkin matkaa Hämeenlinnaan, missä hän liittyy toistaiseksi Pallokerhon vahvuuteen. Kyseessä on puolustajalle tuttu seura, sillä hän pelasi siellä ensimmäisen kerran lainalla jo viime kaudella. Tuolloin pelejä HPK-paidassa kertyi yhteensä kolme.