TPS – KÄRPÄT | 2-4
Yleisöä: 5884
Lähtökohdat lauantai-illan otteluun olivat selvät. Kärpät lähti kahden vierasottelun jälkeen kolmanteen , kun taas TPS:llä oli takanaan koko viikko huilia. Oli siis selvää, että tuoreempi jalka oli kotijoukkueella.
Näin olikin ensimmäisessä erässä. TPS loi paikkaa paikan perään, eikä Kärpät päässyt alueelta millään pois. Tästä kertoi myös ensimmäisen erän älykiekkodata: Kärpät oli kiekossa hyökkäysalueella vain 52 sekuntia.
TPS onnistui kertaalleen myös maalinteossa ensimmäisen erän aikana, mutta tuomareiden päätöksestä mentiin videolle ja maali hylättiin. Erätauolle siis lukemin 0-0.
Toisessa erässä Kärpät käänsi ottelun kulun. Petolauma sai pyörityksiä kotijoukkueen päähän kuin liukuhihnalta ja onnistuikin maalinteossa kahteen kertaan. Ensimmäisen maalin taululle löi Josh Melnick maalin edustalta paluukiekosta ja toisen maalin iski ylivoimalla järkyttävän tarkalla rannelaukauksella meidän toiseksi pisin pelaaja, Austin Rueschhoff. Kolmas erä polkaistiin käyntiin siis lukemin 0-2.
Kolmannessa erässä TPS sai taas ottelun juonesta hieman kiinni ja peli oli Jussi Silanderin sanoja mukaillen “tiukkaa kun nahkabuutseissa”. Kotijoukkue onnistui maalinteossa vihdoin kolmannen erän alkupuolella ylivoimalla, kun Viljami Marjala neppaili kiekon verkon perukoille. Hurjaa alkukautta pelaava Reid Gardiner kuitenkin nollasi turkulaisten ajatukset voitosta polkemalla läpiajoon ja ujuttamalla kiekon tolppien väliin maalivahdin jalkojen välistä, eli “puikoista”. TPS kuitenkin sai puristettua vielä yhden vaihteen eteenpäin ja haki vimmatusti kavennusmaalia. Yrittäminen palkittiin noin kaksi minuuttia ennen loppua, kun Aarne Intonen teki 2-3 maalin. Tämän jälkeen TPS ei enää uusia maaleja pystynyt tekemään ja loppusinetin ottelulle antoi Julius Hermonen tyhjään maaliin vain hetki tuon TPS:n kavennusmaalin jälkeen.
Näin ollen Kärpät nappasi kolme pistettä Gatorade Centeriltä mukaansa ja yhteenlaskettuna viikon saldoksi siis 7/9 pistettä. Joukkueen sisäinen palkinto annettiin tänään Julius Hermoselle ja hän puhui siitä, kuinka tänään peli oli “raakaa raatamista” ja että nyt tätä momentumia hyväksi käyttäen lähdetään ensi viikon pariin.
Kärppäkannattajat, EtäKärpät sekä Poromafia olivat viikonlopun peleissä hienosti mukana. Illan voitto kruunasi EtäKärppien 20-vuotisjuhlat ja kannattajat saivatkin vielä muutaman pelaajan käymään juhlissa ottelun jälkeen. Austin Rueschhoff sekä Reid Gardiner olivat haluttua tavaraa yhteiskuviin. Kiitos jokaiselle fanille joka paikanpäällä oli Helsingissä tai Turussa 💛
Ensi viikolla pelejä Kärpillä on jälleen kolmin kappalein ja niistä kaksi pelataan Raksilan Hornankattilassa. Keskiviikkona vastaan asettuu Kiekko-Espoo, perjantaina Tampereella Ilves ja viikon kruunaa lauantaina Vaasan Sport. Liput matseihin osoitteesta ticketmaster.fi/karpat.