16.05.2023

Aiemmin uutisoidun kannattajakatsomon laajennuksen lisäksi Oulun Energia Areenalla tehdään muitakin uudistuksia. Kärpät investoi kaupungin kanssa yhteissuunnittelun tuloksena vanhan joustokaukalon tilalle LED 360° -joustokaukalon.

Raksilan harjoitusjäähalli on siirtynyt 1.5. kaupungin hallinnoimaksi ja kaupunki pystyy hyödyntämään poistuvaa kaukaloa siellä.

”Vanha kaukalo siirretään Raksilan kakkoshalliin, minkä myötä harjoitteluolosuhteet ja turvallisuus paranevat myös siellä. LED-kaukalo mahdollistaa uuden viihde-elementin ottelutapahtumissa ja antaa kaupallisesti uusia mahdollisuuksia. Kaukalon Oulun Energia Areenalle toimittaa kokonaisuudessan kotimainen Vepe Oy Peltonen, joka on toimittanut LED-kaukalot myös Tampereen Nokia Arenalle sekä Rauman Kivikylän Areenalle”,

kertoo Kärppien myyntijohtaja Ilkka Mikkola.

 

Kesän aikana ravintola Routaa remontoidaan palvelemaan asiakkaita monipuolisemmin sekä ravintolan yleisilmettä kohennetaan. Sen lisäksi, että Routa palvelee pelien aikana anniskeluravintolana, se toimii hyvin myös juhla- tai kokoustilana ottelutapahtumien ulkopuolella.

”Investointien kokonaissumma on yli miljoonan, mikä on merkittävä satsaus hallin palveluihin ja tunnelmaan. Areena on meidän kotimme ja haluamme pitää puitteet siellä mielekkäinä”,

Mikkola summaa.