28.08.2024

Oulun Kärpät Oy -konserniin kuuluvat urheilu- ja siihen liittyvää ravintolaliiketoimintaa harjoittava emoyhtiö Oulun Kärpät Oy, tapahtumaliiketoimintaa harjoittava Qstock Oy, Tunvii Holding Oy:n kautta ravintolaliiketoimintaa harjoittava Tunturiviihde Oy -konserni tytäryhtiöineen sekä Kiinteistö Oy Raksilan Tekojääkentän Katsomo.

Konsernin liikevaihto ylsi jo toisena vuonna peräkkäin ennätystasolle. Liikevaihto oli menneellä tilikaudella 33,8 milj. euroa ja liiketulokseksi muodostui 1,0 milj. euroa.

Urheilullisesti joukkue palasi muutaman vuoden tauon jälkeen mitalikantaan sijoittumalla Liigassa kolmanneksi. Emoyhtiön lisäksi myös tapahtuma- ja ravintolaliiketoiminnat tekivät ennätysliikevaihdot. Kaikkien liiketoimintojen liiketulokset olivat myös positiiviset.

Konsernin taloudellinen asema on edelleen erittäin vahva. Konsernin omavaraisuusaste oli 49,2 % ja emoyhtiön 78,8 %. Konsernitaseen loppusumma oli 19,5 miljoonaa euroa, josta rahojen ja pankkisaamisten osuus 8,2 miljoonaa euroa.

Emoyhtiö Oulun Kärpät Oy:n yhtiökokous päätti 28.8.2024, että päättyneeltä tilikaudelta jaetaan hallituksen esityksen mukaisesti osinkoa 0,15 euroa osakkeelta eli yhteensä 0,056 miljoonaa euroa. Perustamisestaan eli vuodesta 2001 lähtien Oulun Kärpät Oy on jakanut osinkoja yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa, josta lähes 80 % on ohjautunut yhtiön suurimmalle omistajalle eli Kärppä-Säätiölle käytettäväksi pohjoissuomalaisen juniorijääkiekkoilun tukemiseen.

Konsernilla oli tilikauden aikana vakinaisessa työsuhteessa keskimäärin 267 henkilöä. Vakituiselle henkilöstölle maksettiin palkkoja yhteensä 9,9 miljoonaa euroa, minkä lisäksi konserni tarjoaa tilikauden aikaisissa ottelu-, viihde- ja muissa tapahtumissa merkittävän määrän työmahdollisuuksia alueen nuorille.

Pohjoisen yhteisön voima vain vahvistui kuluneen kauden edetessä ja tällä oli suuri vaikutus siihen, että Kärpät palasi taistelemaan mitaleista. Kevään kannustava ja positiivinen vire areenalla antaa uskoa tulevaan ja luo vahvan perustan alkavalle kaudelle. Oulun Kärpät haluaakin lämpimästi kiittää henkilökuntaansa, kannattajiaan, yhteistyökumppaneitaan sekä muita yhteisön jäseniään kaikesta saamastaan tuesta!