05.04.2024

Artikkelikuva: Tomi Natri

Pelicans – Kärpät 2-1

Yleisömäärä: 3421

Tänään perjantaina Lahdessa startattiin Kärppien ja Pelicansin välinen semifinaalisarja. Runkosarjassa Kärppiä pykälää korkeammalle sijoittuneet lahtelaiset nappasivat ottelusarjaan kotiedun, ja ensimmäinen joukkueiden välinen playoffs-mittelö käytiin Isku Areenalla.

Ilta tarjoili erittäin tasaisen jännitysnäytelmän, jollaista runkosarjan pohjalta ennakkoon odoteltiinkin. Maalinsuilla vartioineet Tomi Karhunen ja Niklas Kokko ottivat näyttäviä torjuntoja illan aikana, ja maalimäärä pysyikin veskareiden toimesta varsin maltillisena.

Kärpät lähti otteluun vahvasti ja loi ensimmäisen vaarallisen maalipaikkansa aivan pelin ensimetreillä, kun Joonas Kemppainen pääsi ujuttautumaan Pelicans-maalin edustalle. Kiekko ei tästä tilanteesta kuitenkaan päätynyt vielä verkon perukoille. Ajassa 13:11 kotijoukkueelle vihellettiin joukkuerangaistus. Ylivoimalla Kemppainen operoi jälleen maalinedustalla ja ohjasi Ville Koivusen laukauksen ohi Kokon.

Toinen 20-minuuttinen tarjoili myös yhden osuman. Avauserä oli edennyt valtaosin Kärppien komennossa, mutta 2. erässä tahtipuikko oli vahvemmin kotijoukkueen hallussa. Illan toinen maali syntyi myös ylivoimalla. Ajassa 33:22 hyökkääjä Patrik Carlsson löi taululle lukemat 1-1.

Kolmanteen lähdettiin kutkuttavassa tasatilanteessa. Kärpät haki hanakasti lisäosumia työllistäen Kokkoa yhteensä 10 torjunnan verran erän aikana. Tästä huolimatta pelin seuraava osuma syntyi kotijoukkueen toimesta, kun hyökkääjä Aatu Jämsen upotti kiekon maalinkulmalta kärppäverkkoon. Jämsenin maali jäi lopulta illan viimeiseksi.

Kärppien ja Pelicansin välinen semifinaalisarja saa jatkoa heti huomenna lauantaina Raksilassa, kun kiekko tippuu jäähän kello 17.00. Vielä löytyy kourallinen paikkoja sarjan ensimmäiseen kotiotteluun. Älä jää ilman lippua, vaan suuntaa Ticketmasteriin ja saavu Oulun Energia Areenalle kannustamaan Kärpät voittoon!