04.02.2020

Kärpät on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen puolustaja Miihkali Tepon kanssa. 27-vuotias Teppo siirtyy Kärppiin Lahden Pelicansista. Teppo on HIFK:n kasvatti, ja hän teki Liiga-debyyttinsä kasvattajaseurassaan kaudella 2013-14. Teppo edusti HIFK:ta kauteen 2017-18 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Pelicansiin.

Kärppien puolustuksesta on tällä hetkellä sivussa viisi pelaajaa. Jakub Krejcik pelaa tämän viikon Tšekin maajoukkueen mukana Ruotsin EHT-turnauksessa. Topi Niemelä puolestaan valittiin mukaan alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnaukseen. Loukkaantuneina tällä hetkellä ovat Shaun Heshka, Aleksi Mäkelä sekä Taneli Ronkainen. Heshkan tilannetta arvioidaan päivittäin. Mäkelä on sivussa arviolta 2-3 viikkoa alaraajavamman vuoksi. Ronkainen on poissa toistaiseksi.

Miihkali Teppo on jo usean vuoden ajan osoittanut olevansa luotettava Liiga-puolustaja, ja hän sopii ominaisuuksiltaan erinomaisesti meidän loppukauden pakistoomme,

kommentoi urheilutoimenjohtaja Harri Aho tuoretta pelaajasiirtoa.

Tepolle tämä on ensimmäinen kerta, kun seura vaihtuu kesken kauden. Puolustaja odottaa kuitenkin innolla uusia haasteita.

Hieno fiilis päästä taistelemaan voitosta ja nähdä vähän uutta. Kärpät saa minusta erittäin hyvän puolustavan puolustajan, joka pystyy myös liikuttamaan kiekkoa jalalla. Alivoima on omaa erikoisalaani, ja toivon mukaan sillä saralla tulee myös vastuuta. Pyrin tukemaan hyökkäyksiä parhaani mukaan, mutta varmaan enemmän siellä puolustuspäässä on se minun roolini.

Teppo liittyy Kärppien vahvuuteen tiistain harjoituksissa.

Kuvaaja: Tomi Natri