Kärppätaustaiset NHL-kiekkoilijat Sebastian Aho, Pekka Rinne ja Markus Nutivaara olivat mukana Kärppien harjoitusringissä kesäkuussa. Muiden valmistautuessa syksyllä alkavaan kauteen kyseinen kolmikko tähtää heinä-elokuussa jatkuvaan NHL-kauteen.
NHL julkaisi toukokuun lopussa nelivaiheisen suunnitelman, jonka mukaan kauden 2019-20 pudotuspelien on määrä alkaa loppukesästä. Joukkueiden harjoitusleirit alkavat heinäkuussa. Sebastian Aho, Pekka Rinne ja Markus Nutivaara matkustavat piakkoin takaisin Pohjois-Amerikkaan, missä hoidetaan loppusilaus ennen NHL-kauden jatkumista.
Jäävuorot tiukassa Nashvillessa
Nashville Predatorsin maalilla torjuva Rinne oli kiitollinen mahdollisuudesta päästä mukaan Kärppien laadukkaisiin ja nopeatempoisiin harjoituksiin. Jäävuorot olivat Rinteen mukaan harvassa Nashvillessa.
On ollut tosi hyviä jäitä. Hyvä vauhti, paljon nuoria jätkiä ja pitkiä harjoituksia. Parin ensimmäisen treenin jälkeen olin ihan puhki, mutta nämä pidemmät jäät tekevät minulle hyvää. Saan hyvän pohjan training campille. Lisäksi on ollut mukava päästä pitkästä aikaa Benin (Ari Hilli) kanssa touhuamaan.
Epätietoisuus kauden jatkumisesta piti Rinteen Nashvillessa hyvän tovin, mutta lopulta mies suuntasi Ouluun. Harjoittelu Nashvillessa oli haastavaa, sillä esimerkiksi jäävuorot olivat tiukassa.
Omat arviot olivat vähän fifty-fifty, että miten tässä käy. Pitkään odottelin Nashvillessa päätöstä, ja kun sitä ei tullut, niin sitten tulin tänne. Totta kai on koko ajan asennoitunut palaamiseen, ja olen pitänyt itseni kunnossa.
Kokenut Rinne on nähnyt paljon, mutta tällainen tilanne ei ole koskaan tullut vastaan. Loppukesän pudotuspelit pistävät pelikalenterin sekaisin vielä pitkäksi aikaa.
Pelkästään se on erikoista, että on 24 joukkuetta pudotuspeleissä, mutta sitten kun kausi loppuu, niin tauko tulee siihen loka-marraskuulle. Seuraava kausi starttaisi sitten joulu-tammikuussa. Ei oikein osaa vielä edes itse ajatella mitä se on, mutta varmaan pääsee ainakin näkemään vähän Suomen syksyä ja talvea.
Epätietoisuus vaivasi Ahoa
Carolina Hurricanesin Sebastian Aho matkusti Suomeen mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tieto NHL-kauden keskeytymisestä julkistettiin. Tiukimpien rajoitusten ajan Aho pysyi neljän seinän sisällä, mutta tilanteen vähän normalisoiduttua hän on nauttinut Suomessa olosta.
Muutamassa päivässä päästiin Suomeen, ja sen jälkeen vedettiin parin viikon karanteeni. Nyt kun golfkentät ja tenniskentät ovat olleet auki, niin on ollut mukavaa nauttia kesästä ja elää suurin piirtein normaalia elämään. Ei ole tullut kaupungilla kauheasti pyörittyä, vaan olen ollut kotosalla ja mökillä enimmäkseen.
Tieto NHL:n suunnitelmista kauden jatkumisen suhteen oli keväällä tiukassa. Epätietoisuus kauden jatkosta aiheuttikin Aholle harmaita hiuksia.
On ollut aika stressaavaa, kun ei ole tiennyt yhtään mitä tapahtuu. Se epätietoisuus on tässä ollut kaikista raastavinta. Nyt onneksi on selkeä suunnitelma ainakin harjoitusleirin osalta. Pelipäivistä ei ole vielä tietota, mutta paluuaikataulu Carolinaan on selvillä, joten se helpottaa henkisesti.
Aho kiittelee kasvattajaseuraansa mahdollisuudesta liittyä mukaan kesäharjoitusrinkiin. Kärppien harjoitukset ovat antaneet mahdollisuuden luoda hyvän pohjan pian alkavalle harjoitusleirille.
Olen saanut olla jäällä jo hyvän aikaa. Se on hieno asia, että täällä on aina ovet auki. Se on auttanut minua todella paljon. Training campilla ehtii vielä tekemään ne viimeiset silaukset, mutta kroppa tuntuu jo nyt hyvältä.
Nutivaaran Columbuksessa vaatimukset ovat tapissa
Columbus Blue Jacketsin puolustaja Markus Nutivaara viilettää Raksilan kakkoshallissa menemään tumma visiiri kasvojensa suojana. Tummennettu visiiri on jäänteitä viime kaudella kärsitystä aivotärähdyksestä.
Syksyllä sain kiekosta päähän ja siitä seurasi aivotärähdys. Se ei lähtenyt paranemaan, ja silmät tuntuivat todella valoherkiltä. Lääkärin kanssa mietittiin, että mikä auttaisi, ja päädyttiin kokeilemaan tätä. Tämä rauhoitti silmiä hyvin. Se nyt jäi tähän kypärään tauon jälkeen. Voi olla, että vaihdan takaisin kirkkaaseen, kun pelit jatkuvat.
Nutivaara odottaa innoisaan pelien jatkumista. Pitkä tauko peleistä kesken kauden vain lisäsi puolustajan pelihaluja. Peleihin valmistautuessa keskittyminen on ollut täysin harjoittelussa, eikä Nutivaara ole tutkinut NHL:n suunnitelmia sen tarkemmin. Miehen mukaan Columbuksen vanhan liiton päävalmentaja pitää vaatimustason tapissa.
Tuntui, että itsellä jäi kaudesta vielä aika paljon piippuun. En ole sen kummemmin tutkinut mikä se tarkka suunnitelma on, olen vaan keskittynyt siihen, että olen valmis, kun kutsu tulee. Ennen training campia pitää olla jo hyvässä kunnossa, kun on John Tortorella valmentajana. Siitä ei palaudu ikinä, jos sinne menee huonossa kunnossa.
Kärppien kesäharjoituksissa vierailivat myös kärppälähtöiset Arttu Ruotsalainen (Buffalo Sabres) ja Niko Mikkola (St. Louis Blues).