17.01.2020

Kärpät pelaa viikonloppuna kaksi ottelua, kun luvassa on perinteinen Satakunnan kiertue. Tänään vastaan asettuu Rauman Lukko.

Kärpät aloitti viikonloppunsa matkustamalla torstaina Raumalle. Matka rannikkokaupunkiin vaatii Oulu – Helsinki -lennon lisäksi vielä noin kolmetuntisen bussimatkan lentokentältä. Tähän kun yhdistetään seuraavien päivien kaksi peliä ja matkustus takaisin Ouluun, on kyseessä yksi kauden raskaimpia reissuja. Kärppien maantieteellinen sijainti kuitenkin pakottaa joukkueen tottumaan ajoittain haastaviinkin matkustuspäiviin. Kärppien apuvalmentaja Lauri Mikkolan mukaan hyvä suunnittelu auttaa paljon.

Kyllä näillä reissuilla varmasti raskaimmat bussimatkat tulee. Asia kuitenkin tiedostetaan, ja edellisenä päivänä matkustamalla saamme minimoitua mahdolliset vaikutukset.

Kärpät on raapinut kolmesta viimeisetä ottelusta kasaan kolme sarjapistettä. Viikon takaisen TPS-jatkoaikavoiton jälkeen kaksi tamperelaisjoukkuetta on poistunut Oulusta voittajana; Ensin Ilves nappasi jatkoaikavoiton viimeisen sekunnin maalilla, ja keskiviikkona Tappara kirjattiin voittajaksi maalein 2-3. Tuloksellisen trendin osoittaessa alaspäin Mikkola löytää kuitenkin paljon positiivista joukkueen otteista.

Jos viime viikkoa katsoo, niin pelasimme kaksi huippupeliä. Ensin Turussa TPS:ää vastaan ja sen jälkeen kärkikamppailun Ilvestä vastaan kotona. Joukkue oli valmis kummassakin ottelussa, ja olimme hyvin pelissä kiinni. Keskiviikon Tappara-pelissä ensimmäinen erä oli meille haasteellinen, mutta pystyimme korjaamaan peliä ottelun edetessä. Joukkueen tekeminen ja pelaaminen ovat olleet hyvässä kuosissa, vaikka tulos ei ole ollut paras mahdollinen.

Liigan kuntopuntarin kakkosjoukkue Lukko porskuttaa tällä hetkellä viiden ottelun voittoputkessa. Viimeisestä kahdestatoista ottelusta raumalaiset ovat poistuneet ilman sarjapisteitä vain kahdesti. Loistava vire on nostanut Lukon vain pisteen päähän suorasta pudotuspelipaikasta. Sarjataulukossa sijoitus on tällä hetkellä kahdeksas. Mikkolan mukaan tänään vastassa on erittäin laadukas joukkue.

Luonnollisesti vastassa on huippujoukkue. Lukko on täynnä nopeita ja taitavia pelaajia ja he pelaavat juonikasta, fressiä peliä. Laadukkaan hyökkäyskaluston lisäksi puolustuksesta löytyy paljon kiekollista taitoa.

Mikkola nostaa esiin Lukon tehomiehinä hääränneet Justin Danforthin, sekä ruotsalaiset kaksosveljekset Ponthus ja Pathrik Westerholmin. Joulukuussa joukkueeseen liittynyt Sebastian Repo on myös pelannut lähes piste-per-peli -tahdilla. (7 ot. 3+3=6)

Kuluvan kauden keskinäisissä otteluissa sarjapisteet ovat Kärppien eduksi puhtaasti 6-0. Lokakuussa Lukko kaatui Oulussa maalein 4-2, ja marraskuussa pisteet irtosivat Raumalta maalein 0-2. Jälkimmäinen ottelu muistetaan myös pelottavasta ja epäonnisesta tilanteesta, jossa Kärppien puolustaja Aleksi Mäkelä sai Lukko-puolustaja Robin Pressin laukauksen suoraan kasvoihinsa. Reilun kuukauden sivussa ollut Mäkelä palasi tositoimiin tapaninpäivänä.

Tänään Mäkelä on huilivuorossa, kun Topi Niemelä nousee kokoonpanoon. Hyökkäyksen puolella pelivuoron saavat Jesse Koskenkorva ja Aku Räty. Tolppien väliin luistelee ensimmäistä kertaa nuorten MM-kisojen jälkeen Justus Annunen, varamaalivahtinaan Patrik Rybar.

Lukko – Kärpät tänään Kivikylän Areenalla kello 18:30.