12.01.2021

Kärpät on solminut valmentajasopimuksia. Toni Sihvonen jatkaa Liiga-joukkueen apuvalmentajana, ja Jari Laukkasesta tulee U20-joukkueen päävalmentaja kausiksi 2021 – 2023.

Kärppien tulevan kauden valmennusryhmä täydentyi, kun apuvalmentaja Toni Sihvonen solmi kauteen 2023 ulottuvan jatkosopimuksen. Päävalmentajan saappaisiin astuvan Lauri Mikkolan ja Sihvosen lisäksi Kärpillä on sopimukset tulevasta kaudesta maalivahtivalmentaja Ari Hillin sekä apuvalmentajan paikalle hyppäävän Ville Mäntymaan kanssa. Mäntymaa toimii tällä hetkellä Kärppien U20-joukkueen päävalmentajana.

Videovalmentaja Santeri Hilli on vielä toistaiseksi ilman sopimusta tulevasta kaudesta.

Sihvonen, 49, teki mittavan pelaajauran pääosin kotimaan sarjoissa. Hän voitti pelaajana kolme suomenmestaruutta, joista viimeinen tuli Kärppien paidassa kaudella 2004 – 2005. Sihvonen siirtyi heti pelaajauransa päättymisen jälkeen Kärppien apuvalmentajan pestiin, jossa hän on toiminut vuodesta 2010 asti.

”Kävi hyvä tuuri siinä, että pelien päättyessä sain hypätä suoraan penkin taakse nimenomaan Kärppiin. Aika raakileena täällä aloitin, mutta pikku hiljaa matkan varrella on tarttunut oppia matkaan erinomaisilta kollegoilta. En olisi nyt tässä ilman kaikkia niitä ihmisiä kenen kanssa olen saanut työskennellä Kärpissä.”

Sihvonen tykästyi Ouluun kaupunkina pelatessaan Kärpissä. Vaimon perhesiteet myös vahvistivat sitä ajatusta, että Oulu on heille oikea paikka olla.

”Vielä kun pelasin, niin ostimme vaimon kanssa talon Oulusta, jossa tälläkin hetkellä asumme. Oulu oli silloin jo meille tukikohta, sillä vaimoni on Kiimingistä kotoisin ja minäkin viihdyin Oulussa jo pelaajaurallani hyvin. Oulusta on tullut meille kotikaupunki.”

Laukkasesta U20-joukkueen päävalmentaja

Aikanaan yhtenä Kärppien liiganousun arkkitehdeistä toiminut Jari Laukkanen on viime vuodet vaikuttanut Kärppien organisaatiossa kehitysvastaavan roolissa. Kaudet 2021 – 2023 Laukkanen tulee toimimaan U20-joukkueen päävalmentajana. Laukkasen rooli juniorijoukkueiden tarkkailussa ja mentoroinnissa tulee supistumaan, mutta hän jatkaa edelleen mukana pelaajatarkkailuryhmässä ja koordinoi Kärppien juniorivalmentajien yhteistyötä. Kahden päävalmentajakauden jälkeen Laukkanen tulee palaamaan kehityspäällikön tehtäviin. Tarjous valmentajan roolista oli yllättävä, mutta ymmärrettävä vallitsevassa tilanteessa.

”Kun aihe nostettiin esille Harri Ahon ja Tommi Virkkusen toimesta, niin piti ensiksi vetää mietintämyssy päähän monestakin eri syystä. Heidän puoleltaan viesti oli kuitenkin selkeästi se, että vaikka vallitsevan tilanteen takia tällaisia luovia ratkaisuja tehdään, niin nykyinen pestini tulee jatkumaan tulevaisuudessa. Se oli tärkeä asia itselle.”

Omien sanojensa mukaan rooli Kärpissä on viime kausina ollut monipuolinen ja mieluisa, mutta paluu varsinaiseen valmennustyöhön on innostava haaste.

”Halleilla on tullut pyörittyä kuitenkin viimeisetkin vuodet, joskin vähän eri näkökulmalla. Päivittäinen valmentaminen on itselle vuosien varrelta kuitenkin niin tuttua hommaa, että ei tässä ihan tuntemattomaan olla hyppäämässä.”

Laukkanen toimi pelaajauransa jälkeen pitkään valmennustehtävissä Liigassa, Nuorten SM-Liigassa ja Mestiksessä. Kaudella 2009 – 2010 Laukkanen valmensi Kärppien nuoret suomenmestareiksi. Hän tiedostaa, että nuorten pelaajien kanssa toimiminen on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

”Kyllähän se on tehnyt itselle hyvää jumpata asioita meidän junnuvalmentajiemme kanssa. Kun olen nähnyt miten he toimivat pelaajien kanssa arjessa, harjoituksissa ja peleissä, niin on käynyt selväksi, että nuoret miehet ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa. Siihen pitää valmentajana ja toimintaa johtavana tahona ilman muuta pystyä mukautumaan.”

U20-joukkueen valmennusryhmässä jatkavat apuvalmentaja/joukkueenjohtaja Miikka Järvenpää, apuvalmentaja Valtteri Immonen, maalivahtivalmentaja Roope Koistinen ja fysiikkavalmentaja Jenny Uusimaa.