14.09.2022

Stenkan ennakon tarjoaa:

Kärpät aloittaa tänään 35. liigakautensa. Vähintäänkin puolen Suomen joukkue on voittanut ensi-illoistaan 18 ja hävinnyt 14 ottelua. Tasapelejäkin on pelattu kaksi. Raksilassa on tänään Kärppien 20. kausiavaus. Kotiavauksistaan Kärpät on voittanut 11, hävinnyt kuusi ja pelannut ne kaksi tasuria.

Olen nähnyt Kärppien liigahistorian kaikki kotoiset syysavaukset ja lähes kaikki vierasstartitkin, mutta voin sanoa: jokaisessa ensi-illassa on odotuksen arvoituksellinen tunteensa – nyt se alkaa!

Ensi-ilta on kannattajien ja joukkueen ensimmäiset tositreffit ja tunteet ovat pinnassa. Yhteenvetoja tehdään tunneskaalalla murheen laaksosta taivaalliseen hypetykseen. Voikin olla ilon pilaamista sanoa, että ensi-illasta saa samanarvoisia pisteitä kuin marraskuussa tai vaikkapa maaliskuussa.

Mutta se tunne. Ensitapaamisen muistaa aina ja taikauskoisimmat voivat löytää enteet tulevaan. Otetaan esimerkki: Kärpät ja Pelicans (tai sen lahtelainen edeltäjä) ovat aloittaneet liigakautensa keskinäisellä kamppailulla kolme kertaa: syksyinä 1982, 1980 ja 2003. Kevätdraamaa on seurannut. Kärpät karsi sarjapaikastaan keväällä 1983, mutta keväät 1981 ja 2004 päättyivät kultajuhliin! Tuleeko pelikaanimuistioon jälleen uusi draamajakso? Kevät näyttää.

Aika tarkkaan kymmenen vuotta sitten ilmestyi Kärppien liigarinkiin persikkaposkinen nuorimies, joka ilmoitti lempinimekseen ”Mise, s-kirjaimella” (Mice viittaisi hiiriin, kirjoittajan huomio). Viime kevään viimeisessä illassa sama heppu pelasi 500. runkosarjaottelunsa Kärpissä!! Perspektiiviä pelimäärään antaa, kun miettii että 500 ottelua vaatii kahdeksan täysimääräistä runkosarjakautta ilman pelinkään poissaoloa.
Niemelä nousi Kärppien ottelumäärällään harvinaiseen kerhoon. Mise on seitsemäs kärppä, joka on pelannut Kärppien paidassa yli 500 runkosarjaottelua. Illan teemaan sopii, että Mise on pelannut kuusi lainaotteluaan juuri Pelicansissa kaudella 2014-15. Myöhemmin ikimuistoisessa keväässä 2015 Niemelä pelasi Kärpissä ennätysmäiset 19/19 playoff-ottelua.

Esirippu ylös, kausi 2022-23 voi alkaa!

Kirjoittanut Ari ”Stenkka” Stenius