Stenkan ennakon tarjoaa:
Kärppien ja Lahden Pelicansin isotkin intressit ovat aina joskus leikanneet. Seurojen muutamat kohtaamiset ovat muovanneet seurojen tulevaisuutta. Jonkun kerran ovat joukkueet ratkoneet myös kausikohtaisia asioita, joissa panoksina ovat olleet kauden onnistuminen tai fiasko.
Viime kauden viimeisellä runkosarjakierroksella tapahtui kummia! Kärpät oli voittanut Kouvolan KooKoon 4-3 ja seitsemäs sija oli selvä. Mutta sitten se ei ollutkaan. Pelicans teki HPK:ta vastaan lopun ihmeen: kaksi maalia ilman maalivahtia 16 sekunnissa, jälkimmäinen sekuntia ennen runkosarjansa loppumista ajassa 59.59.
Pelicansin maalit ja voitto pudottivat Hämeenlinnan Pallokerhon seitsemänneksi. Kärpät nousi kuudenneksi – ja välttyi ensimmäiseltä playoff-kierrokselta. Pelicansin uroteon arvoa nosti se, että Lahden ulkopuolella juuri kukaan ei oikein tiedä, miksi Pelicans halusi niin palavasti (ja riskeeraamalla) voittaa pelin jo varsinaisella peliajalla…
Tänään, tämän kauden viimeisessä keskinäisessä ottelussa ei kumpikaan joukkue putoa mihinkään, mutta silti panokset ovat lähes korkeinta mahdollista luokkaa. Illan taiston tauottua kummallakin on jäljellä neljä ottelua. Kumpikaan ei halua valua kuuden joukosta eikä kuutossijakaan oikein nappaa…
Pelicans on jo liki varmasti kuuden joukossa, sillä ennen iltaa seitsemäntenä oleva Turun Palloseura ei enää saa lahtelaisia kiinni.
Kärppien ja Helsingin IFK:n vahva loppu voi teoriassa pudottaa ”Pelsun” seitsemänneksi, jos Pelsun lento muuttuu syöksyksi. Näin tuskin käy, sillä runkosarjan viimeisellä kierroksella Pelicans kohtaa väsyneen SaiPan Lappeenrannassa.
Jos Pelicans voittaa Kärpät tänään varsinaisella peliajalla, on se käytännössä Kärppien yläpuolella myös runkosarjan päättyessä ensi viikolla. Jos Kärpät voittaa varsinaisella peliajalla, tarvitsee Kärpät lopuista neljästä ottelusta pinnan enemmän kuin Pelicans saa. Silloin Kärpät on lopussa Pelsun edellä…
Kärpät ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet kolmasti. Syksyn avauskierroksella, pikkujouluajan kynnyksellä joulukuun alussa ja vuoden 2022 viimeisessä pelissä. Kumpikin on ollut kotona vahvempi. Kärpät voitti avausillan jatkoajalla Oulussa 3-2. Joulukuun alussa Kärppien Lahden ilta oli täydellinen mahalasku ja Pelsu voitti 6-2. Loppuvuodesta Kärpät oli terävämpi ja voitti 2-1 Raksilassa. Voitot ennen tätä kevätiltaa ovat 2-1 Kärpille, pisteet 5-4.
Panosten pelissä katseet kääntyvät aina maalivahteihin. Kumpikaan illan maalivahdeista ei ole hävinnyt tämän päivän vastustajalleen. Kärppien Leevi Meriläinen on voittanut yhden Pelsu-pelin, samoin Jasper Patrikainen on voittanut yhdet Kärpät-pelin.
Kärppien Ville Leskinen palaa taas pelaavaan kokoonpanoon. ”Lesen” paluu on tervetullut uutinen kärppäfaneille, sillä hän on ollut kauden pelikaaninpudottaja. Avausillassa kaksi maalisyöttöä ja toisessa Raksilan illassa kotijoukkueen molemmat maalit.
Pelicansin Joni Ikonen taas vaikuttaa olevan jonkin asteinen kärpänpyytäjä. Ensi-illassa kaksi maalia ja joulukuun alussa sama juttu! Ikonen on ollut joukkueensa tehokkain maalari 18 osumallaan.
Onko ilta kärpänmetsästäjän vai pelikaaninpudottajan?
Kirjoittanut Ari “Stenkka” Stenius