Stenkan ennakon tarjoaa:
Kärppien keskiviikkoillan vieras Kouvolan KooKoo on pistekeskiarvoltaan Liigan paras vierasjoukkue. Harvassa ovat ne joukkueet, jotka ovat kotijäillään jättäneet KooKoon pisteittä. Tänään Kärpillä on kolmen pisteen voitolla tilaisuus liittyä harvojen joukkoon.
Kärpät ja KooKoo ovat kohdanneet tällä kaudella kolmasti. Kärpät voitti ensin lokakuussa Kouvolassa 4-1 ja joulukuussa Raksilassa 3-1. Kolmas kohtaaminen oli helmikuun alussa Kouvolassa, sen voitti KooKoo 4-2.
Tänään on iso peli molemmille. Kärppien kynsissä ovat vielä sijat 4-5, mutta kynsien katketessa saattaa luisu viedä sijoille 7-8. Viime kaudella pronssipeliin venynyt KooKoo pelaa jo omaa playoffiaan. Reaalimahdollisuudet ovat sijoille 9-10, mutta uhkana on myös jääminen playoffien ulkopuolelle.
Kärpät ja KooKoo ovat kumpikin kärsineet tehottomuudesta. Kumpikin on ollut tekopaikoissa ujo ja erityisesti ylivoiman ”naulauspaikoissa” menee sormi suuhun. Kärppien puolustus on viimeiset kymmenen peliä ollut Liigan tiivein, joten vähempikin osumatarkkuus on riittänyt. Joukkue on myös oppinut voittamaan tiukat pelit, syksyllä vastaavat vähämaaliset kamppailut pyörähtivät vastustajille.
Kiekkkoeläkeläinen Juha-Pekka Haataja on pelannut sekä Kärpissä että KooKoossa ja voittanut molempien seurojen (ja Rauman Lukon) sisäisen maalikuninkuuden. ”Hade” on KooKoon liigahistorian paras maalintekijä, osumia 65. ”20 osumaa on maalintekijän määrä”, on Haataja tuumannut.
Kärkimaalarin osumien määrä ei ratkaise joukkueen menestystä. Kokonaisleveys ratkaisee, mutta vahva veturi auttaa ylämäissä. Kärppien että KooKoon sisäisen maalikuninkuuden saattaa tällä kaudella voittaa alle 20 maalilla. Viime kaudella KooKoon tehotykki oli Heikki Liedes, 20 maalia. Tälläkin kaudella kapteeni Liedes johtaa ”oranssien” maalipörssiä, saldona 15 osumaa.
Kärpissä viime kaudella kuninkuuteen riitti 19 maalia. Nyt loukkaantuneena oleva Petter Emanuelsson ei ehdi titteliään puolustamaan. Kärppien maalikuninkuus mennee joko Teemu Turuselle tai Ville Leskiselle. ”Temellä” on kasassa 15 ja ”Lesellä” 14 maalia. Cody Kunyk voitti Kärppien sisäisen maalikuninkuuden toissakaudella 15 maalilla! Isojakin maalimääriä on Kärpissä lähivuosina tehty: Leskinen kaudella 2018-19 yhteensä 29 maalia ja 2017-18 Charles Bertrand 32.
Tänään on jälleen aika vääntää peli kotiin, hyvällä tai huonolla esityksellä. Tyyliseikat ovat toissijaisia, vaikka useat viime pelien maalit ovat olleet silkkaa taidetta. Kuka sitten avaa maalihanat?
Kärppien tehomies KooKoota vastaan on ollut Turunen, joka on tehnyt kolmessa KooKoo-pelissä neljä maalia. Viime aikojen otteet puoltavat Turusen merkkaamista maalarilapulle.
Ja muuten, Turunen on rikkonut 20 maalin rajat sekä HPK:ssa että Helsingin IFK:ssa. Leskinen on kärppänä rikkonut rajan kahdesti viimeisen viiden kauden aikana…
Tänä vuonna Lese on osunut kerran, joten josko taas?
Kirjoittanut Ari “Stenkka” Stenius