07.01.2023

Stenkan ennakon tarjoaa:

Liigahistorian kolmen menestyneimmän seuran joukossa olevat Kärpät ja Turun Palloseura kohtaavat tänään Oulun Raksilassa. Jokaisessa liigaillassa saadut pisteet lasketaan, mutta jonkun ottelun pisteet tuntuvat toisinaan olevan erityisen tärkeitä. Voitto tai tappio voivat antaa uutta suuntaa tulevalle. Tänään on sellainen peli.

Kaksi perättäistä hopeakevättä pelannut ”Tepsi” haluaa kruunata juhlavuotensa (2022 satavuotias) mestaruuteen. Sen nimissä on viime vuosina satsattu paljon sekä organisaatioon että joukkueeseen.

Jotain Kärppien menestysodotuksista (meillä ja muualla) kertoo, että kun kaksi kautta on mennyt ilman runkosarjavoittoa tai mitalia, niin kaikki tuntuu tuhotulta historiaa myöten. Kärpät on kieltämättä kompuroinut pari viime kautta ja haluaa palata nopeasti huipulle.

Runkosarjan vuosi 2022 ei ole mennyt kummaltakaan illan joukkueelta odotusten tahtiin. Yksi syy on omassa tekemisessä, mutta ei sovi unohtaa Liigan yleistasoa. Ensimmäistä kertaa lähes puolet liigalaisista on potentiaaliltaan mestarivaihtoehto. Yhdeltä puuttuu yhtä, mutta toisaalta niillä saattaa olla jotain toista, millä kiekon pomppiessa oikein voi voittaa koko potin.

Kärpillä ja Tepsillä on liki kaikki, mitä tarvitaan hienoon kevääseen. Samoin on tamperelaisilla Ilveksellä ja Tapparalla sekä Rauman Lukolla. Myöskään Helsingin IFK ei ole menettänyt mitään vahvasta joukkueestaan. Näistä kuudesta mestari tulee. Ja viisi pettyy!

Kärppien leirissä on varmasti tuskaisaa kuunnella ja lukea erikoistilanteitten surkeudesta. Yli- ja alivoimapeli ovat olleet heikkoja, mutta on selvää, että joukkueessa tiedetään asia. Sitä ajatellaan, tutkitaan ja yritetään parantaa. Joka päivä. Kärpillä on tuloksen parantamiseen kaikki mitä tarvitaan.

Tänään Kärppien kokoonpanoon palaavat Atte Ohtamaa ja Ville Koivunen tuovat erikoistilanteisiin omaa osaamistaan. Ohtamaa alivoimaan ja Koivunen ylivoimaan. Kapteeni Ohtamaa tulee samalla jakamaan David Rundbladin ja Tommi Kivistön lähes kohtuutonta viikkokuormaa puolustuksessa.

Kärpät ja TPS ovat runkosarjassa perättäisillä sijoilla kuusi ja seitsemän. Selvää on, että sijoitus ei tyydytä kumpaakaan. Tämän illan voitto tuo lisähappea, jota ei voi väheksyä. Runkosarjan toinen kolmannes täyttyy piakkoin. Viimeiselle kolmannekselle olisi hyvä päästä hiomaan peliään eikä rimpuilemaan päästäkseen kuuden joukkoon ja playoffien alun lepopäiville.

Liigaa on pelattu syksystä 1975 (47 kautta) ja kolmikko Tappara, TPS ja Kärpät ovat voittaneet runkosarjan yhteensä 31 kertaa. Viimeiseen kahteenkymmeneen kauteen Kärpät on voittanut yhdeksän kertaa, Tepsi kerran (2004) ja Tappara kahdesti (2017 ja 2022)!

Kumpikaan Raksilan illassa pelaavista ei tule voittamaan reilun kahden kuukauden päästä päättyvää runkosarjaa. Välissä on liian monta joukkuetta. Kärjen peesiin sijoille 2-3 on vielä mahdollisuudet.

Tämän kauden tasaisuus pudottaa pistekeskiarvoa, mutta silti kolmanteen sijaan tarvitaan yli sata pinnaa, sellaiset 105. Paria voittoa vähemmän kuin menneinä kausina. Kärpät päässee kotiedun tuoviin sijoihin, jos se pystyy loppukaudesta pelaamaan kahden pisteen ottelukeskiarvolla. Se on mahdollista.

Kärpät ja TPS kohtaavat nyt kolmatta kertaa tälle kaudelle. Tepsi on vienyt kaksi ensimmäistä tasaista taistelua, Oulussa jatkoajalla 2-1 ja Turussa varsinaisella peliajalla lopun maalilla 3-2.

Tänään kolmen pisteen voitto, niin ”länsirannikon” viikko olisi kohtuullinen vuosiavaus.

Kirjoittanut Ari “Stenkka” Stenius