02.11.2022

Stenkan ennakon tarjoaa:

Turun Palloseura on suomalaisten palloiluseurojen suuria. Päälajeina olleet jalkapallo ja jääkiekko ovat sitoneet tuhansittain turkulaisia samaan mustavalkoiseen perheeseen. Itsekin kuuluin 1960- ja 1970-luvuilla väljästi mustavalkoisiin – kannattajana.

Ouluun muuttoni (1973) jälkeen käännyin hitaasti 1980-luvulla Kärppien kannattajaksi, mutta edelleen aikuisena työtä tekevänäkin Turun peli-illoissa on oma erityinen tunnelmansa, vaikka vanha Kupittaa on vaihtunut Artukaisiin ja hienoon Turkuhalliin. Ennen illan pelipohdintaa piipahdus muistoissani: Olen nähnyt yli sata Kärppien ja Tepsin kohtaamista, mutta edelleen joukkueiden ensikohtaaminen Liigassa on peleistä mieleeni jäänein ja dramaattisin, ehkä jopa kevään 2004 liigafinaalinkin ylittävä.

Lähes päivälleen 45 vuotta sitten (30.10.1977) Raksilassa paikalla olleet muistavat kyllä… Raksilan täysi halli heräsi heti! 18-vuotiaan Kai Suikkasen avausmaali yllätti legendaarisen Urpo Ylösen 11 sekunnissa. Jatkoa seurasi: Suikkanen teki yhteensä neljä maalia. Yksi kiekko meni verkosta läpi! Tepsi oli kolme maalia tappiolla kymmenen minuuttia ennen pelin päätöstä, mutta tuli tasoihin kahdella viimeisen puolen minuutin sisään tehdyllä maalilla. Lopputulos 5-5 kelpasi lähes kaikille, Kärppien liigahistorian toinen kotipeli liigassa oli tehnyt lumoavan vaikutuksen.

TPS oli tuolloin 1970-luvulla kova ja vahva se on edelleen. Kymmenen liigamestaruutta on yksi vähemmän kuin Tapparalla ja kaksi enemmän kuin Kärpillä. Siinä ovat liigahistorian kultarohmut. Mainitut joukkueet pelaavat tätäkin kautta kullan kiilto silmissään. Satavuotias TPS hakee juhlakultaa kahden hopeakauden jälkeen, ja 2000-luvun valtias Kärpät haluaa taas keväällä purra kultalätkää.

Kumpikin on aloittanut kauden tuloksekkaasti, vaikka keskeneräisyyttäkin on havaittu. Erikoistilanteissa lähes kaikilla liigajoukkueilla on ollut ongelmia, Jukurien superyli- ja SaiPan superalivoimaa lukuun ottamatta! Yleisesti joukkueilla sakannut ylivoima selittää osin Liigan alkusyksyn vähämaalisuutta.

Viime kaudella TPS:n ja Kärppien keskinäiset ottelut olivat äärimmäisen tasaisia. Kumpikin voitti kotipelinsä, joista toisen jatkoilla. Neljän keskinäisen pelin pisteet 6-6, maalit 12-12.

Tasaista tulee olemaan tänäänkin. Entisen lentokentän paikalle rakennetun hallin jääpinta-ala vaikuttaa isommalta kuin se onkaan (28×60 metriä). Jää ja pehmeiltä vaikuttavat laidat tekevät pelistä hitaan oloisen, mutta se ei kadota taidon ja luistelun merkitystä.
Taitureita ja luistelijoita esiintyy tänään Turussa useita, molemmissa joukkueissa. Isännistä mielenkiintoisin on takalinjoilla loistava Teemu Kivihalme. Luisteluvirtuoosi pelasi Oulussa kaksi kautta vuosina 2017-19 voittaen Kärpissä kultaa ja hopeaa.

Kärppien pelaajista Julius Junttila on aina viihtynyt Turussa. ”Julle” säkenöi Artukaisissa kultakypärä päässään Kärppien alkukauden tehokkaimpana pelaajana. Joko Junttila tekee kauden ensimmäisen maalinsa maalivahdin selän taakse? Kaksi osumaa tyhjiin plus 11 maalisyöttöä on Jullen saldo ennen iltaa.

Jälkikirjoitus satavuotiaalle Tepsille: Onnea ja kiitos! Onnittelut elämyksistä katsomossa ja kiitokset muistamisestanne täyttäessäni 50 vuotta samana päivänä, kun TPS ja Kärpät kohtasivat Turussa! Sain pelin alla juhlallisin menoin Tepsin paidan nimelläni ja numerolla 50 varustettuna.

Kirjoittanut Ari “Stenkka” Stenius