22.09.2021

Terävästi aloittanut Kärpät jäi Tapparan vieraana alakynteen, mutta taisteli itsensä vielä sarjapisteille päätöserässä. Tappara vei voiton jatkoajalla Anton Levtchin osumalla.

Kärpät sai otteluun unelma-alun, kun ykkösketjuun nostettu Tuukka Tieksola kiitti vastuusta iskemällä illan avausmaalin. Ajassa 3:57 syntyneen osuman alustivat Topi Niemelä ja Mika Pyörälä. Pelillisesti avauserä oli tasainen. Kumpikin joukkue sai mahdollisuutensa luoda maalipaikkoja pitkistä hyökkäyksistä, mutta lisäosumia ei erässä nähty. Tapparan maalivahti Christian Heljanko torjui erässä neljä kertaa, Stanislav Galimov kuudesti.

Toisessa erässä kotijoukkue lisäsi vettä myllyyn ja palkinto oli luvassa vain muutaman minuutin pelin jälkeen. Kärppien junioreissa kolme vuotta kiekkoillut Petteri Puhakka tasoitti pelin iskemällä kauden avausmaalinsa ajassa 34:42. Kauaa Tappara ei rinnalla viihtynyt, sillä Stanislav Galimov joutui antautumaan toistamiseen muutamaa minuuttia myöhemmin. Kristian Tanuksen oivallinen syöttö tavoitti Patrik Virran, joka iski joukkueensa 2-1 johtoon ennen erän puoltaväliä. Tappara oli pelillisesti niskan päällä erässä, tästä kertovat torjuntatilastot; Heljanko kolme torjuntaa, Galimov yhdeksän. Päätöserään Kärpät lähti maalin takaa-ajoasemassa.

Päätöserä oli ehtinyt vanhentua seitsemisen minuuttia, kun Hakametsässä maalisummerit soivat, kuitenkin turhaan. Videotarkastus osoitti, että Tappara-hyökkääjän rystylaukaus kävi sekä tolpassa että ylärimassa, mutta ei ylittänyt maaliviivaa. Kärpät ei päätöserässä valtavalla volyymilla laukonut kohti Tapparan maalia, mutta yksi erinomainen vetopaikka onnistuttiin kuitenkin hyödyntämään. Casey Wellman tasoitti ottelun tulisella laukauksella ajassa 53:02. Erän loppu oli maaliton, joten edessä oli jatkoaika.

Kauaa ei jatkoaika ehtinyt Tampereella vanheta, kun illalle saatiin ratkaisu. Anton Levtchin voittomaali syntyi vain 42 sekunnin pelin jälkeen, ja Tappara voitti ottelun maalein 3-2.

Kärpät lähtee yhtä sarjapistettä rikkaampana kohti lauantaina Oulun Energia Areenalla pelattavaa KooKoo-ottelua. Kyseisessä ottelussa kunnioitetaan viime kauteen pelinsä päättäneen Jussi Jokisen komeaa pelaajauraa. Ohjelmaa on päivän aikana luvassa koko perheelle, alkaen aina lasten aamujäistä ja locker room salesta.

Tulevan lauantain otteluun pääset kaverin kanssa istumapaikoille edullisesti! Jussi Jokisen pelinumeroa kunnioittaen 36 eurolla saat kaksi istumapaikkaa. (Kategoriat 2-5). Kaikki seisomapaikat ovat 11 euroa. Hinnat sisältävät käsittelykulut.

Kärpät – KooKoo lauantaina 25.9. Oulun Energia Areenalla, tervetuloa kannustamaan Kärpät voittoon!