07.02.2020

Tappara voitti Kärpät neljännen kerran tällä kaudella. Jämäkkä puolustuspelaaminen ja tehokas viimeistely takasivat Tapparalle 3-1 voiton kotikaukalossa.

Ottelun alussa kiekko tuntui polttelevan erityisesti kärppäpelaajien lavoissa, ja huolimattomuus johti rikkonaiseen peliin. Illan ensimmäinen todellinen maalipaikka suotiin Kärppien Joona Huttulalle, kun puolustaja pääsi kokeilemaan maalintekoa mehukkaasta irtokiekosta. Tapparan maalilla aiemmissa keskinäisissä kohtaamisissa erinomaisesti esiintynyt Michael Garteig osoitti olevansa tänäänkin pelipäällä, kun kanadalaisvahti venyi tilanteen ulkopuolelta erinomaiseen torjuntaan. Ottelun avausmaalin iski Tappara, kun Niko Ojamäen laukaus ohitti Justus Annusen ajassa 8:10. Tappara tuplasi johtonsa Tyler Morleyn maalilla pari minuuttia ennen erän päätöstä, ja hetken aikaa näytti siltä, että tauolle lähdetään kotijoukkueen kahden maalin johdossa. Minuutti ennen erän päätöstä Mika Pyörälä iski Kärpille elintärkeän maalin, jolla ero kaventui yhteen.

Toisessa erässä Kärpille tarjottiin mahdollisuutta nousta tasoihin, kun Olavi Vauhkonen ja Adam Polasek ottivat perättäiset rangaistukset. Kolme minuuttia ylivoimaa ei tuottanut tulosta, vaikka minuutti tuosta saatiin jauhaa kahden miehen ylivoimalla. Viisi minuuttia ennen erän päätöstä verkko heilui toisessa päässä, kun Polasek ampui tulisella lämärillä kotijoukkueen 3-1 johtoon. Päävalmentajan virkaa tällä viikolla hoitava Lauri Mikkola haastoi maalitilanteen, mutta Charles Bertrandin kontaktia Annuseen ei tulkittu maalivahdin häirinnäksi. Kahden erän jälkeen Garteigilla oli 21 torjuntaa, Annusella 15 torjuntaa.

Kolmannen erän alussa nähtiin lisää Kärppien ylivoimaa, mutta Tapparan nelikko ja Michael Garteig varjelivat maaliaan tehokkaasti. Tappara piti päätöserässä jo ennen ottelua kehutusta johtoasemassa pelaamisesta. Varma peruspelaaminen piti huolen, ettei Kärpät liiemmin maalipaikoille päässyt, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kärpät hakkasi kolmannen erän päätään sini-oranssiin seinään, sillä Tappara onnistui loppuun asti tylsyttämään oululaisten hyökkäysaseet. Loppulukemat kirjattiin kotijoukkueelle 3-1.

Kärppien pelit jatkuvat tulevan viikon perjantaina, kun Helsingin IFK vierailee Oulussa. Kyseinen ottelu on Niklas Bäckström -tribuuttiottelu, jossa kunnioitetaan Kärpät kahteen suomenmestaruuteen torjuneen maalivahdin komeaa uraa. Liput tuohon otteluun kätevimmin Ticketmasterista!