03.05.2022

Kärpät vahvistaa rivejään Teemu Turusella. Helsinkiläissyntyisen hyökkääjän sopimus kattaa kaudet 2022 – 2023 ja 2023 – 2024.

Hyökkääjä Teemu Turunen liittyy Oulun Kärppiin kaksivuotisella sopimuksella. Helsingissä syntynyt Turunen, 26, edusti viime kaudella Helsingin Jokereita ja HIFK:ta. Liigassa Turunen on edustanut myös HPK:ta, jonka riveissä hän voitti suomenmestaruuden keväällä 2019. Kannua mies pääsi tuolloin nostelemaan tulevassa kotihallissaan, Raksilassa.

Kärppien urheilujohtaja Harri Aho kertoo Turusen tuovan Ouluun ratkaisuvoimaa, luonnetta ja monipuolista osaamista.

”Teemu on vastuullinen kahden suunnan pelaaja, joka pystyy tekemään tulosta. Hän on monipuolinen, ja pystyy pelaamaan ylivoimaa ja alivoimaa. Teemu on kova luonnepelaaja ja äärimmäisen tärkeä palanen tulevan kauden joukkuetta.”

Turunen itse uskoo Oulun olevan hänelle oikea paikka kehittyä pelaajana. Päätöksenteossa painavimmat tekijät olivat Kärppien menestystavoitteet ja tuttu valmennus.

”Sain kuulla, että Kärpissä rakennetaan kovaa joukkuetta. Juttelin Lauri Marjamäen kanssa, ja hän kertoi mitä Kärpät tavoittelee. Joukkue on aiemmin menestynyt hyvin, ja nyt muutaman huonomman vuoden jälkeen on tarkoitus kääntää kurssia. Toivottavasti pystyn omalla panoksellani auttamaan joukkuetta menestymään.”

Marjamäen lisäksi Kärppien tulevan kauden joukkueesta löytyy kourallinen Turuselle entuudestaan tuttuja pelaajia.

”Junttila on tuttu Jokereista ja Leskinen HIFK:sta. Ohtamaan ja Tiivolan tunnen maajoukkueen kautta. Kaikki, jotka tunnen ovat todella hyviä jätkiä. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan hommat Oulussa.”

Turunen on joukkueen mukana heti 9.5. alkaen, kun Kärpät aloittaa yhteisen valmistautumisen tulevaan kauteen.