Oulun Energia Areenan tunnelma oli katossa läpi illan, vaikka Kärppien maaleja saatiin vähämaalisessa ottelussa odotella toiseen erään asti. Joukkueen upea taistelu ottelun lopussa riittii 2-1 voiton myötä kolmeen pisteeseen. Jussi Jokinen sai ansaitsemansa jäähyväiset Raksilan yleisöltä ottelun jälkeen.
Raksilan ilta alkoi tunteikkaalla seremonialla, kun Oulun Energia Areenalla tehtiin kunniaa uransa päättäneelle Jussi Jokiselle.
Ottelun avauserä ei valtavia sirkustemppuja tarjonnut, mutta molemmat joukkueet tuntuivat olevan liikkeellä hyvällä jalalla. Kummassakin päässä nähtiin jokunen hyvä maalipaikka, mutta erinomaisesti esiintyneet maalivahdit pitivät omat päänsä puhtaina. Kärppien Stanislav Galimov torjui erässä seitsemän kertaa, virkaveli Nick Malik toisessa päässä yhdeksän kertaa. KooKoo pääsi erän lopulla kokeilemaan ylivoimaa kertaalleen, mutta tuloksetta.Toisessa erässä alkoi tapahtua. Ensin iski vierasjoukkue KooKoo, kun Petteri Nikkilä pääsi laukomaan erinomaiselta paikalta. Liikkuva maski peitti pahimmalla mahdollisella tavalla kärppä-vahti Galimovin näkökentän, ja terävä laukaus painui venäläisen kainalosta sisään. KooKoo 0-1 johtoon.
Kärpät ei viihtynyt takaa-ajajana kauaa, sillä puoltatoista minuuttia myöhemmin peli oli tasan. Ville Koivunen ja Radek Koblizek alustivat, jaa Juhamatti Aaltonen iski kauden avausmaalillaan Kärpät rinnalle. Erän puolenvälin jälkeen lättysyöttöä tarjoiltiin jälleen maalin takaa parhaalle laukaisusektorille, tällä kertaa esityön tekivät Saku Mäenalanen ja Mika Pyörälä. Viimeistelijänä toimi Ville Leskinen, jolle maali oli niin ikään kauden ensimmäinen. Mäenalanen kirjautti kauden seitsemännen syöttöpisteensä, Pyörälä puolestaan yhdeksännen tehopisteensä. Toiselle erätauolle lähdettiin Kärppien 2-1 johdossa.
Päätöserä oli tasaista vääntö kahden voitonnälkäisen joukkueen välillä. Erinomaisia maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä, mutta maalivahtien varmat otteet jatkuivat. Kumpikin kassari kirjautti päätöserässä yhdeksän torjuntaa. KooKoo haki ottelun lopussa lähes kolme minuuttia tasoitusta ilman maalivahtia, mutta Kärpät esitti kurinalaista ja uhrautuvaa puolustuspelaamista, viimeisenä lenkkinään Stanislav Galimov. Päätössummerin soidessa loppulukemat kirjattiin Kärpille 2-1.
Ottelun päättymisen jälkeen oli Jussi Jokisen vuoro kiittää Oulun Energia Areenan yleisöä. Kiitospuhe sai miehen itensä kyyneliin ja yleisön osoittamaan kunniaa äänekkäästi. Upea pelaajaura sai arvoisensa lopun Raksilan jäällä.