29.12.2021

Puolustaja Topi Niemelä on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen Kärppien kanssa. 19-vuotias Niemelä on keltamustien oma kasvatti ja hän pelaa parhaillaan kolmatta kauttaan Kärppien edustuksessa. Niemelä on kuluvalla kaudella esiintynyt erittäin tehokkaasti myös pisteiden valossa ja hän johtaakin tällä hetkellä Liigan puolustajien pistepörssiä. 31 pelaamassaan ottelussa hän on iskenyt huimat tehot 6+18=24.

Niemelä on parhaillaan nuorten MM-kisajoukkueen mukana Edmontonissa. Viime talven alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa puolustaja valittiin koko turnauksen parhaaksi puolustajaksi.

Kesällä 2020 Niemelä varattiin NHL-seura Toronto Maple Leafsiin. Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho on hyvillään jatkosopimuksen synnystä ja vakuuttaa, että seura on sitoutunut auttamaan nuorta puolustajaa matkalla kohti uran seuraavia tavoitteita. Arjessa hyvää esimerkkiä Topille näyttää muun muassa joukkuekaveri Atte Ohtamaa, jonka kokonaisvaltaisuus ja luotettavuus tekevät kärppäkapteenista yhden Liigan vahvimmista puolustajista.

”Olemme todella iloisia siitä, että Topi teki sopimuksen! Meidän näkemyksemme on, että Topin on fiksua pelata vielä lisävuosi Suomessa ja sitä kautta kehittää itseään kohti NHL:ää. Topilla on jo nyt iso rooli joukkueessa, mutta sitäkin pyritään kasvattamaan entisestään. Tämä jatkosopimus on myös Liigalle merkittävä asia. Uskon, että Topin kaltaisten nuorten pelaajien otteista halutaan nauttia Liigassa jatkossakin. Hän on tänä vuonna osoittanut sen, että pystyy pelaamaan kovalla tasolla ja on kehittynyt äärettömän hyvin viime vuodesta. Onneksemme saamme nauttia vielä vuoden Topin palveluksista Kärpissä!”

Niemelä itse näkee jatkovuoden Oulussa kehityksensä kannalta tärkeänä. Fysiikkapuolella hän kokee olevan vielä puutoksia, joihin on hyvä tarttua tutun valmennustiimin kanssa.

”Hyvillä fiiliksillä odotan kehittymistä sille tasolle, että voin ottaa seuraavan stepin isompiin sarjoihin. Täältä löytyy tuttu valmennus ja fysiikkavalmentaja, jotka tietävät kehityskohteeni.”