“Signaukset hoitaa Visma Sign!”
Kuopion KalPan kuluneella kaudella 2024-2025 mestaruuteen luotsannut Petri Karjalainen on Kärppien uusi päävalmentaja. Seuran ja valmentajan välinen sopimus on kaksivuotinen.
Vasta 44-vuotias Karjalainen on varsin kokenut valmentajana. Kotimaisten sarjojen lisäksi hän on työskennellyt maajoukkueissa, KHL:ssä sekä Sveitsin NLA:ssa. Kokemusta löytyy niin juniori- kuin pääsarjojen valmennusryhmistä aina videovalmentajan roolista päävalmentajaksi. Apuvalmentajana hän on voittanut muun muassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden sekä Sveitsin mestaruuden HC Davosissa. Kärppien edustusjoukkueessa Karjalainen on työskennellyt vuosina 2008-2010.
Viimeisen neljän vuoden ajan Karjalaisen osoite on löytynyt Kuopiosta. Kaudet 2021-2023 hän toimi KalPan U20-joukkueen päävalmentajana, minkä jälkeen mies siirtyi seuran Liiga-joukkueen vetovastuuseen. Jo ensimmäisellä päävalmentajakaudellaan Liigassa Karjalainen onnistui johdattamaan joukkonsa pronssiotteluun, jossa vastaan asettui Kärpät. Keväällä 2024 mitali jäi vielä saavuttamatta, mutta viime lauantaina kuopiolaisjoukkue peittosi finaalisarjan kuudennessa ottelussa vastustaja SaiPan ja saavutti seurahistoriansa ensimmäisen SM-kullan.
Karjalainen ottaa uuden työnsä vastaan nälkäisenä ja ylpeydellä.
”Kärpät on historiallisesti menestynyt seura. Otetaan sieltä ne asiat, mistä voidaan kokea ylpeyttä ja pyritään rakentamaan niille jatkumoa. Seura on minulle hyvin merkityksellinen, ja on hienoa päästä omalla panoksellani vaikuttamaan tulevaan ja rakentamaan menestystä.”
Karjalainen uskoo vahvasti yhteistyöhön pelaajien, johtoryhmän ja organisaation välillä.
”Jokaisen panos on tärkeä, ja valmennuksen tehtävänä on saada paras irti ryhmästä ja yksilöistä. Päävalmentaja vastaa tuloksesta, mutta ei toimi yksin, vaan pyrkii saamaan koko joukkueen parhaat puolet esiin.
Haluan, että tulevalla kaudella nähdään ennen kaikkea sitoutunut joukkue. Joukkue, joka on ylpeä siitä, mitä edustaa, ja tekee yhdessä töitä ansaitakseen ihmisten luottamuksen ja arvostuksen”,
Karjalainen kuvailee.
”Petri on tärkeä palanen tulevaisuuden rakentamisessa. Kärpät haluaa kehittyä ja ottaa hänen johdollaan ne seuraavat askeleet, joita nykyjääkiekko vaatii. Kärpät on sitoutunut jatkuvaan kehitykseen, ja Petri sopii täydellisesti tähän visioon”,
kommentoi Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen.
Torstaina 15.5.2025 kello 15.00 järjestetään medioiden edustajille suunnattu lehdistötilaisuus, jossa haastateltavina ovat päävalmentaja Petri Karjalainen sekä urheilujohtaja Kimmo Kapanen. Tilaisuudessa kuullaan myös pelaajauutisia. Kaleva Media vastaa tilaisuuden läpiviemisestä sekä livelähetyksestä. Ohjeet livelähetyksen seurantaan tiedotetaan ensi viikon aikana.