Stenkan ennakon tarjoaa:
Teemu Turusta ei rakastettu Raksilassa keväällä 2019, jolloin mies oli juhlimassa oranssivallankumousta Hämeenlinnan Pallokerhon riveissä. HPK-mestaruuden jälkeen Turunen on pelannut syntyreviiriensä joukkueissa Jokereissa (KHL) ja Helsingin IFK:ssa. Pääkaupunkiseudun seuroissakaan pelatessa ei lumota kärppäfanien sieluja. Asian voi kuitenkin muuttaa, kun muuttaa. Ouluun.
Nippelitietoa rakastaville Turusen tulo Kärppiin oli kuin johdatusta. Turusen uran ensimmäinen liigaottelu oli Kärppiä vastaan Hämeenlinnassa. Jäällä Kärppien riveissä pelasivat tuolloin Antti Kalapudas, Ville Leskinen ja Mikko Niemelä. Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin (29.9.) Turunen teki liigauransa ensimmäisen maalin, Kärppiä vastaan. Kärpissä pelasivat nykyjoukkueesta mainitut kolme ja Taneli Ronkainen.
Keväällä 2019 Turunen siis juhli Raksilassa liigamestaruutta, eikä minään joukkueen seinäruusuna. Hän oli playoffeissa HPK:n tehokkain ja koko playoff -kevään kakkonen, edellään ainoastaan Kärppien Ville Leskinen!
Kun Turunen tuli täksi kaudeksi Kärppiin, lähes kaikki kiekkoa seuraavat tiesivät arvailla, mitä tuleman pitää. Omia ihastuttava ja vastustajia rasittava pelaaja. Näin on käynyt.
Turunen on pelannut Kärppien kaikki 11 liigapeliä ja tehoja on tullut. Kuusi maalia, joista kolme on ollut ottelun voittomaaleja! Rangaistuksia ei ole yhtään, mikä on jonkinasteinen ihme ja toisaalta näyttö pelisilmästä. ”Teme” pelaa juuri siinä rajoilla, että tuomari voi viedä pillin huulille – mutta ei puhalla siihen…
Eilen Kouvolassa Turunen ei tehnyt voittomaalia, mutta niittasi kausiosumansa viisi ja kuusi. Turunen on rikkonut kahdella kaudella 20 maalin rajan runkosarjassa. Mies teki sekä HPK:ssa että HIFK:ssa 20 osumaa. Nykytahdilla yhden kauden maaliennätys paranee.
Tänään Kärpät kohtaa Saimaan Pallon Kisapuistossa. Kotijoukkueen päävalmentajana on Ville Hämäläinen, yksi seuran omista ”pojista”. Isännillä on valtava palo voittaa ja Kärpät on tällä hetkellä Liigan mittareista paras. Voitto toisi valtavasti uskoa, mutta toisaalta tappio ei yllättäisi ketään. Kärpät on voittanut seitsemän edellistä Kisapuiston vierailuaan. Yhdessä näistä SaiPa sai pisteen Kärppien voitettua vasta voittomaalikisassa.
SaiPan edellinen voitto Kärpistä Kisapuistossa on syyskuulta 2018, jolloin nuori maalivahti Niclas Westerholm nappasi hanskaansa uransa ensimmäisen nollapelin hallitsevaa mestarijoukkuetta vastaan.
Kirjoittanut Ari “Stenkka” Stenius