24.03.2022

Kärppien U20-joukkue pelasi viimeiset runkosarjaottelunsa viime viikolla ja aloittaa nyt torstaina pudotuspelit Lahdessa. Päävalmentaja Jari Laukkanen sekä joukkueen otteluita selostanut Bartavege käyvät läpi mennyttä jatkosarjaa ja ennakoivat tulevia pudotuspelejä.

”Oli aika kaksijakoinen jatkosarja. Ensimmäiset kymmenen peliä olivat meille vaikeita. Oltiin hyvin tehottomia ja sen vuoksi hävittiinkin paljon pelejä”,

Laukkanen muistelee.

Kun sarja eteni kevääseen, alkoi joukkuekin löytämään peliään pienten muutosten avulla.

”Mietittiin valmennuksen kesken, mitä painopisteitä laitetaan joukkueelle. Siinä tapahtui oikeita asioita ja päästiin kiinni hyvään tekemiseen. Tätä kautta lunastettiin paikka pudotuspeleihin.”

 

Bartavege myötäilee päävalmentajan kommentteja.

”Alkuun oli pitkä viiden ottelun tappioputki. Pudotuspelipaikka varmistui vasta aivan viimeisillä kierroksilla.”

 

Pudotuspelikeväät ovat aina erityistä aikaa joukkueille. Osalle pelaajista kevääseen sisältyy lisäpanosta.

”Osa pelaajista ei ole päässyt edellisinä keväinä pelaamaan pudotuspelejä pandemian takia, joten intoa riittää todella paljon näihin peleihin. Ja pudotuspelithän ovat pitkän kauden huipentuma”,

tuumaa Laukkanen.

U20-joukkue kohtaa torstaina 24.3. Lahdessa Pelicansin. Puolivälieräsarjasta jatkoon pääsee kahdella voitolla. Laukkanen odottaa sarjasta tasaista ja ankaraa juurikin peliformaatin takia.

”Hyvin vähämaalisia pelejä on lähtökohtaisesti luvassa. Kaksi hyvin tiiviillä viisikolla ja peli-ilmeellä varusteltua joukkuetta kohtaa toisensa. Tällaisessa lyhyessä ottelusarjassa erikoistilannepelaaminen on tärkeää. Sellainen sarjan etenemisen seuraaminen jää kokonaan pois näin lyhyessä sarjassa.”

 

Bartavege odottaa Kärppien ottavan jatkopaikan.

”Kärpät ja Pelicans ovat kohdanneet kauden aikana kolmesti. Alkusarjassa Kärpät voitti vieraissa lukemin 3–5. Jatkosarjassa Kärpät voitti molemmat ottelut ­– Raksilassa maalein 2–0 ja Lahdessa 0–4. Näiden perusteella Kärpät on ennakkosuosikki, mutta kuten tiedetään, pudotuspelit ovat oma maailmansa. Odotan kuitenkin, että Kärpät menee tästä jatkoon!”

 

Kärppien edustusjoukkueesta mukana ovat puolustajat Axel Rindell ja Arttu Paaso.

”Paaso onkin jo pelannut pari ottelua meillä. Liigan päävalmentaja Lauri Marjamäki soitti illalla ja ilmoitti että Axel tulee A-nuoriin hakemaan peliaikaa U20-joukkueesta. Axel tuli sisään oikein positiivisella energialla. Mukavaa saada jätkät mukaan!”

Laukkanen iloitsee.

Oulun Kärppien U20-joukkueen seuraava kotipeli pelataan lauantaina 26.3. kello 13.00. Otteluun on vapaa sisäänpääsy. Lämpimästi tervetuloa kannustamaan!