Kärpät aloitti vieraspelikiertueensa voitokkaasti eilen perjantaina Porissa. Iltapäivämatsi Ässiä vastaan päättyi 60 peliminuutin jälkeen lukemin 1-4, minkä ansiosta oululaisjoukkue pääsi jatkamaan matkaansa kolme pistettä rikkaampana. Tänään keltamustilla on edessään kauden kolmas kohtaaminen Lukon kanssa. Hyökkääjä Juhamatti Aaltonen pelaa uransa 500:nnen Liiga-ottelun.
Kello 15 starttaavassa ottelussa Juhamatti Aaltonen saavuttaa kunnioitettavan merkkipaalun, kun hän rikkoo urallaan 500 Liiga-ottelun rajapyykin. 36-vuotias Aaltonen on Kärppien lisäksi edustanut Liigassa Pelicansia sekä HIFK:ta. Kuluvalla kaudella hyökkääjä on tehoillut pelaamissaan 36 ottelussa tehot 6+11=17. Viimeisin tehopiste syntyi eilen Porissa, kun mies iski ottelun avausmaalin ajassa 31:00.
Ennen illan Liiga-kierrosta Kärpät löytyy sarjataulukon sijalta 4. Pelattuja otteluita on 38 ja näistä pisteitä kasassa 64. Päivän isäntäjoukkue on puolestaan pelannut neljä ottelua vähemmän ja 54 pisteellään se on sijoittunut taulukossa sijalle 10. Joukkueiden kauden kaksi aiempaa keskinäistä kohtaamista ovat menneet raumalaisille. Tämänpäiväiseen taisteluun lähdettäessä molemmilla joukkueilla on taskussaan puhdas kolmen pisteen vierasvoitto eiliseltä, sillä Lukko vei oman kohtaamisensa HPK:ta vastaan lukemin 1-3.
Kärpät ei ole kajonnut voittavaan kokoonpanoonsa, vaan jatkaa eilisellä koostumuksella:
Mäenalanen – Pyörälä – Leskinen
Räty – Bourke – Emanuelsson
Koivunen – Koskenkorva – Aaltonen
Hermonen – Hyry – Heikkala
Ohtamaa – Paaso
Byström – Niemelä T
Teppo – Niemelä M
Niskala
Galimov
(Blomqvist)
Lukko – Kärpät alkaa kello 15.00 Kivikylän Areenalla. Ottelua on mahdollista seurata suorana C Moresta tai Radio City Oulun Kiekkoradiosta!