21.09.2022

Sport-Kärpät 1–4 

Vaasan Sport isännöi keskiviikkoiltana Kärppiä kauden ensimmäisessä vierasottelussa. Kokonaisuudessaan kamppailu oli runkosarjan kolmas ja Lauri Marjamäen johtama ryhmä lähti jatkamaan voitokkaita otteita kotkapaitojen vieraana.

Vaasan Sähkö Areenalla maalinteon aloitti Kärpät Joonas Kemppaisen toimesta! Avausmaali syntyi ylivoimalla Julius Junttilan, sekä Teemu Turusen esityöstä! Täysosuma pysyi pitkään ottelun ainoana, sillä ottelun kolmas erä aloitettiin tilanteessa 0–1!

Kahden erän ja yhden maalin jälkeen kolmannessa erässä alkoi tapahtua maalien muodossa. Ville Koivunen latasi Kärpät kahden maalin johtoon viiden minuutin pelin jälkeen Cody Kunykin, sekä kultakypärä Tommi Kivistön alustuksen päätteeksi!

Kotijoukkue onnistui punnertamaan itsensä myös tulostaululle kaksi minuuttia Koivusen maalin jälkeen, mutta kellon edeten toiset kaksi minuuttia kaivettiin kiekkoa jälleen Sport-maalista! Kasper Björkqvist ohitti Rasmus Reijolan ja pysäytti kellot aikaan 49.18!

Illan lopullisen sinetin iski juhlapelissään Julius Junttila 15 sekuntia ennen päätössummeria. Uran 400. liigaottelu ja 115 täysosuma. Kahden pisteen iltaa viettänyt Junttila on kerännyt pisteitä Liigassa yhteensä 256 (115+141).

Loppulukemat kirjattiin numeroin 1–4 ja taistelu jatkuu lauantaina kotikaukalossa, kun Hämeenlinnan Pallokerho saapuu Raksilaan!

http://

http://